“Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana.” (Matt. 1: 18).
Muutama tärkeä huomio joulun kertomuksesta. Ensinnäkin nuori Maria eli miesten maailmassa. Isän valta (patria potestas) ohjasi nuoren tytön elämää. Tämä päätti avioliitosta jo tytön nuorella iällä. Täysi-ikäinen neitsyt (noin 13 vuotiaasta eteenpäin) voitiin kihlata miehelle, jolloin valta alkoi siirtyä tulevalle puolisolle. Raamatun ajan avioliittokäytännössä kihlaus (kreikaksi mneesteuoo, ‘kosia’, ‘kihlata’) olikin keskeinen avioliittolupaus.
Avioliittokäytäntö oli juutalaisuudessa kovastikin erilainen kuin meillä. Sulhasen tuli nimittäin ensin toteuttaa morsiamen isälle ne velvollisuudet, joita säädökset vaativat. Tämä koski etenkin myötäjäisiä, joista kussakin tapauksessa oli sovittu erikseen. Juutalaisen käytännön mukaan morsian ei siksi muuttanut heti sulhasen taloon, vaan välissä kului tavallisesti vuosi tai kaksikin (näin juutalaisen perimätiedon kirja Mishna, mKetub 5.2., mNed. 10.5.).
***
Kihlaus oli kuitenkin sitova. Evankeliumissa myös tekstin vahva tarina korostaa sitä, että tilanne oli Marian raskauden takia sosiaalisesti vaikea. Joosef oli kihlauksen johdosta jo Marian “mies” (aneer). Nyt kuitenkin Maria oli raskaana ennen “liiton vahvistamista” (eli “yhteenmenoa”, toisin sanoen yhdessä asumista ja avioliiton seksuaalista vahvistamista). Jakeen 19 mukaan Joosef ajatteli ratkaista tilanteen hylkäämällä kihlatun vaivihkaa tekemättä asiasta numeroa (lathra, ‘salaa’, ‘kaikessa hiljaisuudessa’).
Kyseessä olisi ollut muualla Raamatussa mainitun “erokirjan” kirjoittaminen ja sen antaminen morsiamelle vain kahden todistajan läsnäollessa. Tämä olisi ollut välttämätöntä, sillä kuten tunnettu Johanneksen evankeliumin kertomus aviorikoksen tehneen naisen kohtalosta muistuttaa, yhteisö olisi mahdollisen julkisen oikeudenkäynnin jälkeen saattanut kivittää Marian kuoliaaksi.
Joosefin sisäisen kamppailun ymmärtää. Hän oli “ortodoksijuutalainen” – kuten nykyään sanomme – eli hurskas (dikaios), mutta ei siitä huolimatta halunnut Marian julkista häpäisemistä. Niinpä Jumalan näky muutti hänet. Jumalan antaman vahvistuksen jälkeen hän nöyrtyi kantamaan oman vastuunsa. Kuten teksti toteaa, Joosef “otti luokseen” (paralambanoo) kihlatun vaimonsa. Raskaana ollut Maria muutti Joosefin taloon. Näin kihlauksessa solmittu avioliitto täyttyi ja Mariasta tuli virallisesti Joosefin puoliso jo ennen lapsen syntymää. Mahdollisen rangaistuksen uhka oli poistettu, ja Joosef suostui Jeesuksen isän rooliin. Asian varmistamiseksi Matteus liittää loppuun vielä muistutuksen, että Joosef ei “tuntenut” (ginooskoo) Mariaa “raamatullisesti” (kuten meidän sanonnoissammekin vielä sanotaan) eli ei aloittanut sukupuolista kanssakäymistä ennen lapsen syntymää.
***
Tunnetummassa jouluevankeliumissa Luukas puhuu “kihlatusta”, joka matkustaa Betlehemiin Joosefin kanssa. Termi korostanee raskauden alkamista ennen liiton vahvistamista, mutta samalla yhteinen matka muistuttaa, että Joosef oli ottanut Marian todellisesti jo puolisokseen. Joulukertomus kertoo meille, että Joosef kantoi vastuun Mariasta juuri sillä ratkaisevalla hetkellä, kun sosiaalisesti epäilyttävä lapsen syntymä koitti, ja piti huolta nuoresta vaimostaan.
Näiden evankeliumikertomusten perusteella meillä ei ole mitään tarvetta tai syytä epäillä etteikö Maria olisi ollut neitseellisesti raskaana ennen avioliiton vahvistamista. Kertomus on juutalaisessa yhteydessään niin häpeällinen, että on ihme että se ylipäätään on Raamatussa. Tällainen kertomus ei suinkaan ole mielikuvituksen tuotetta, vaikka ikävä kyllä Suomessakin yhä nykyään toistelee joulun alla sellaisia järkeisuskoisia väitteitä.
Marian raskaudessa ihmeellistä on sikiäminen, jonka luonne on tietenkin kaiken rationalistisen kuvitelman tavoittamattomissa. Siinä on inkarnaation ihme. Hengellisessä mielessä tämä historiallinen yksityiskohta sidottiin teologiaan yhdistämällä se profeetan lauseeseen: “neitsyt tulee raskaaksi”. Näin Vanhasta testamentista saatiin vahvistus Marian kokemukselle. Daavidin kuningassuku saa merkittävän jäsenen, jolle Jumala itse on luvannut suuren tulevaisuuden.
Eksegeettien eli yliopistojen raamatuntutkijoiden vuosikausia parjaama syntymäkertomus on siten kaikenlaisista vastaväitteistä huolimatta täysin historiallisesti uskottava – pienimpiä piirteitään myöten. Kertomuksen sankariksi nousee yllättäen Joosef. Hän ei jätä raskaana olevaa kihlattuaan Nasaretiin Rooman vaatiessa häntä verovelvolliseksi Betlehemissä. Hän epäilemättä pelkää, että hänen poissa ollessaan konservatiivisin väki saattaa järjestelyistä huolimatta mielivapaan kunniakäsityksensä yllyttämänä kivittää Marian. Joosef kantaa vastuunsa häpeästä välittämättä.
Dosentin kammiosta 