Miksi luterilainen kirkko on sosialidemokraattinen?

Ruotsin kirkossa ja kuningaskunnassa yleisemminkin on alkanut keskustelu siitä, miksi luterilainen kirkko menettää suurta vauhtia jäseniään, vaikka se on vuosia ollut avoimen sisäänsäsulkeva eli “inkluderande” (inclusive). Woken kaikki ohjelmat on toteutettu ja Prideen osallistutaan säännöllisesti. Kirkko ei vaadi jäseniltään mitään, vaikka kastamattomia ei enää otetakaan kirkon jäseniksi. Sen sijaan kirkko osallistuu yhteiskunnan moraaliseen pohdintaan yhtenä keskustelijana ruotsalaisen “diskutera”-perinteen mukaisesti. Siitä huolimatta kirkko ei kiinnosta ja jäsenet lähtevät. Kriitikot toteavat, että syy on ilmeinen. Kirkko on vasemmistolainen, “vänster”. Sen sanomasta on tullut osa sosialidemokraattisen liikkeen ohjelmaa. Piispojen julkiset ulostulot liittyvät usein vasemmistolaiseen sisäpolitiikkaan tai ulkopolitiikkaan. 

Poliittisella kentällä kirkko jää kuitenkin aina toiseksi. Sen edustajien esittämät kommentit ovat papin puhumina hieman lapsellisia ja kapea-alaisia. Tällaista kritiikkiä Ruotsissa on kuultu. Miksi ihmiset osallistuisivat turhana mytologiana pitämänsä kirkon toimintaan, jos kirkko itse on halunnut tulla osaksi heidän toimintaansa? Lopputulos on se, että kirkolla ei ole mitään omintakeista sanottavaa. Sen jäsenet toivotetaan pikemminkin tervetulleiksi mukaan ruotsalaisen vasemmiston toimintaan, koskapa heidän ajatusmaailmansa on sen kanssa yhteinen.

Suomen luterilaisesta kirkosta on vuosien varrella sanottu aivan samaa. Joidenkin kriitikoiden mukaan monien piispojen puheet eivät ole poikenneet sosialidemokraattien avainhenkilöiden sanomisista. Ikuisen pelastuksen sijaan kirkko on usein hakenut osallistuvaa kansalaisuutta ja globaalin tason solidaarisuutta. Ja jos poliittisesti virittynyt pappi tai piispa on siirtynyt eduskuntaan, hän on ollut usein SKDL:n tai SDP:n edustaja. Mistä tällainen historian ilmiö voi tulla? Onko olemassa taustatekijöitä, jotka selittävät sekä Ruotsissa että Suomessa toteutuneen kehityskulun? On toki. Selitys löytyy Saksasta Ruotsin kautta Suomeen jo sadan vuoden ajan virranneesta uusprotestanttisesta teologiasta ja kantilaisesta moralismista. Sen olennainen välipysäkki löytyy Lundin yliopistosta, joka sijaitsee sopivasti lähellä Saksaa, Tanskan salmien keskikohdassa. Vaikutus on niin vahva, että on suoranainen ihme, että täältä löytyy vielä muita teologian suuntauksia kuin lundilainen.

Onko Skotlannin uskonnollinen arvokonflikti jälleen esimerkki muille?

Länsimaista arvokonfliktia pohtiessani olen kirjoittanut Skotlannin presbyteerisessä kirkossa tapahtuneista teologisista muutoksista. Ne kuvaavat esimerkinomaisesti niitä prosesseja, joiden seurauksena entinen valtakirkko omaksuu vahvasti arvoliberaaleja näkemyksiä ja alkaa puhdistaa kirkon kenttää perinteistä kristillistä näkemystä kannattavista työntekijöistä. Skotlanti on viime päivinä ollut jälleen otsikoissa, mutta nyt politiikkaan liittyvistä syistä. Uudeksi puoluejohtajaksi hakevan tunnustavan kristityn sopivuus on asetettu kyseenalaiseksi.

Kirkon tila 2023: viimeinen sammuttaa valot

Viime päivinä eli vuoden 2023 alussa eri maiden mediat ovat julkaisseet lukuisia juttuja kristinuskon tilasta eri maissa. Suomessa lehdistössä pohdiskellaan kirkkoon kuulumisen tilastoja ja pähkäillään kirkon yhteiskunnallisen vaikutusvallan oikeutusta. Helsingissä tilastojen mukaan luterilaiseen kirkkoon kuuluu 47,4 prosenttia väestöstä. Britanniassa on vastikään tehty haastettelututkimus eri uskontoihin tavalla tai toisella samastuvien ihmisten ikäjakaumasta. Kristittyjen keski-ikä on kuulemma 51 vuotta. Muslimeilla noin puolet tästä. Tilastoihin on monta selitystä, mutta kaava on selvä ja asetelma sama kuin Suomessa. Kristityiksi itseään mieltävät tai kirkkoon kuuluvat ovat melko vanhoja ja asuvat enimmäkseen maaseudulla – tai meillä pohjoisessa. Pakanuus painuu kartalla alaspäin kuin Danten kuuluisissa syövereissä. 

Voiko muunsukupuolisuuden määritellä: uuden lain periaatteellinen ongelma

Eduskunta on juuri hyväksynyt lain “sukupuolen vahvistamisesta”. Lakiesitys herätti jo valmisteluvaiheessa kiivasta julkista keskustelua. Nyt lain tultua hyväksytyksi sen juridiset heikkoudet nähdään entistä selvemmin. Lain ero aikaisempaan, erityisesti transseksuaaleja ihmisiä koskevaan lakiin, on ilmeinen. Vanha laki perustui vahvasti käsitykseen biologisesta sukupuolesta – olihan tarkoituksena saada sukupuoli muutetuksi tai korjatuksi sukupuolesta toiseen. Uudessa laissa hylätään biologinen todellisuus ja sukupuolen vahvistamisessa sukupuolen voi vaihtaa erilaisiin “ei-binäärisiin” sukupuoliin. Koettua sukupuolta edustaa lain perusteluissa erityisesti “muunsukupuolisuus”. Lain ongelma on siinä, että sitä ei kuitenkaan määritellä oikeastaan millään tavalla.

Laki on synnyttänyt hämmennystä etenkin siksi, että tavallisen kansalaisen on hyvin vaikea ymmärtää, mitä sukupuolella voisi tarkoittaa, jos se ei ole sidottu biologiaan. Uudelleen määritelty sukupuoli tietenkin suhteutuu jollain tavalla mieheyteen ja naiseuteen, jos sen kerran esitetään olevan jotain näiden välillä tai ulkopuolella. Samalla biologiasta riippumaton sukupuoli on välttämättä jonkinlainen rooli, koska kukaan ei biologisessa mielessä pääse irti kromosomitasolla toteutuneesta sukupuolestaan (Terveyskirjasto: “Kromosomit sisältävät ihmisen perimän, ja ne määräävät myös sen, onko hän poika vai tyttö. Ihmisellä on 46 kromosomia, joista kaksi on sukukromosomia: X ja X tai X ja Y”).

Nykyisen hallituksen identiteettipolitiikan tavoitteisiin kiinteästi kuulunut laki pohjautuu vallalla olevaan postmoderniin virtaukseen. Koska se toteuttaa gender-ideologian päämääriä, sen luonnetta ei voi ymmärtää tietämättä, miten postmoderneissa suuntauksissa sukupuolisuus määritellään. Sama koskee laissa keskeisen aseman saanutta käsitettä muunsukupuolisuus. Molemmat aiheet palautuvat aatteeseen, jonka mukaan ihmisen identiteettiä ei ohjaa luonnontieteellinen todellisuus, vaan erilaiset itseymmärrystä ohjaavat kertomukset. Näistä periaatteista ei kuitenkaan käyty keskustelua lakia valmisteltaessa eduskunnassa.

UT:n teologian tulevaisuuden näkymiä: narratiivinen teologia

Kysymyksessä Uuden testamentin teologian tulevaisuudesta on tietty huvittava piirre. Aihepiiri on ollut tekemässä “tulevaisuutta” jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Jokainen teologi muistaa, että Rudolf Bultmannin 1948-1953 kirjoittaman järkäleen jälkeen juuri kukaan ei uskaltanut julkaista aiheesta yleisteosta. Sukupolvi myöhemmin tilanne muuttui. 1990-luvulta lähtien on julkaistu kymmeniä erilaisia kokonaisesityksiä, joista valtaosa irtautuu niin kyynisestä historismista kuin Bultmannin eksistentialismista. 

STI 35 vuotta: onko kirkon parhaaksi vielä löydettävissä vaihtoehto

Suomen teologinen instituutti juhli 35:n vuoden merkkipaalua Luther-kirkossa Helsingin Fredalla 28. tammikuuta. Mukava ja lämminhenkinen juhla kokosi yhteen laajahkon joukon työn ystäviä, vanhoja työntekijöitä ja nykyisiä opiskelijoita. Samalla kokoontuminen tarjosi mahdollisuuden historian vaiheiden ja instituutin roolin arvioimiseen. Jotkut näkymistä ovat suorastaan hurjia.

Paavali 3: Hyvin koulutettu fariseus

Paavalin kirjeet Uudessa testamentissa osoittavat, että hän tunsi Vanhan testamentin kirjoitukset läpikotaisin. Hän pohtii usein Mooseksen lain yksityiskohtia ja käsittelee kunnioittavasti kertomuksia patriarkoista. Profeettojen kirjat ovat tälle teologille tuttuja ja erityisesti Jesajan kirja on hänen suosikkinsa. Hän pohtii syvällisesti juutalaisen teologian vaikeita kysymyksiä Jumalan johdatuksesta ja valitun kansan asemasta historiassa. Lisäksi hän käyttää Psalmien kirjaa aina, kun siihen tulee oiva tilaisuus. Myös juutalaiset rukoukset ovat hänelle sydämen asioita. Missä Saul on oppinut kaiken tämän?

Paavali 2: Hurskas juutalainen nimeltä Saul

Kuka Paavali oikein oli? Jo Saulin nimi kertoo hänestä paljon. Hänen perheensä oli erittäin perinnetietoinen. Suku kuului Benjaminin heimoon, kuten Uudessa testamentissa monta kertaa todetaan (Fil. 3:5; Room. 11:1). Poika oli saanut nimensä suvun merkkihenkilön, Israelin ensimmäisen kuninkaan mukaan. Hän oli kasvanut hurskaassa, arameaa puhuvassa perheessä, jossa lapselle oli haluttu antaa arvokas nimi. Perhe asui Tarsoksen kaupungissa, Välimeren pohjukassa, Kilikian maakunnassa. Kaupunki oli pitkään vaikuttaneen hellenistisen kulttuurin ansiosta kreikankielinen. Niinpä Saul tunnettiin kodin ulkopuolella Sauluksena. Kreikankielinen muoto oli hieman pidempi kuin alkuperäinen nimi.

Paavalin persoona ja kääntymys sanoman avaajana

Apostoli Paavalin ainutkertainen sanoma on mielenkiintoisella tavalla sidoksissa hänen omaan henkilöhistoriaansa. Hänen kääntymisensä saa syvyyttä siitä, miten hän on nuorena teologina toiminut juutalaisen opin vartijana. Hänen evankeliumiaan selittää puolestaan se, millainen hänen kokemuksensa Kristuksen kohtaamisesta oli. Meidän ei pitäisi kaiketi koskaan unohtaa sitä, että kolmastoista apostoli, uskonvanhurskauden julistaja ja “lännen opettaja”, oli taustaltaan ankara kristittyjen vastustaja, suoranainen inkvisiition kehittäjä ja pogromien perustaja. Paavalin tausta selittää varmaankin jotain siitä, että juuri tällaisena armon löytäjänä hän ymmärsi Kristuksen jumalattoman vanhurskautena.

Biologista sukupuolta ei voi ilmoittaa

Niin kutsutusta translaki-esityksestä käydyssä keskustelussa on vain vähän kiinnitetty huomiota siihen, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan esitys on filosofisesti epäjohdonmukainen. Sen teksti ei täytä loogisen ajattelun vaatimuksia. Ongelma koskee niin lakiesityksen perusteluja ja tavoitetta kuin siinä käytettyä terminologiaa. 

Kyse on tarkalleen ottaen esityksestä HE 189/2022 vp, “Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sukupuolen vahvistamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi”. Esityksen yleiskuvauksessa todetaan: “Henkilö voitaisiin vahvistaa kuuluvaksi toiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän esittää selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen, on täysi-ikäinen ja on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa.”