Räsäsen voitto on monille karvas pala

Tiedotustilaisuus kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeudenkäynnin lopputuloksesta 30.3. 2022 oli mielenkiintoinen kokemus. Tilaisuuteen astui helpottunut kansanedustaja monen vuoden julkisen paineen jälkeen. Räsänen kävi esittelyssään läpi käräjäoikeuden vapauttavan päätöksen keskeisiä kohtia. Näitä aiheita uutisoitiinkin saman päivän aikana laajalti.

Syytteet kaatuivat ja monet niistä osoittautuivat vääristellyiksi. Lisäksi olennaista on se, että oikeuden mukaan Räsäsellä ei ole loukkaamistarkoitusta. Hän sanoi itse tiedotustilaisuudessa päätöksen kuultuaan, että linjaus on tärkeä. Arvokonfliktissa mielipiteet ovat erilaisia ja niihin helposti loukkaannutaan puolin ja toisin – tämä ei ole yksisuuntainen katu. Mielipiteiden ristiriita ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joku näkemys olisi laiton. Tämä on tärkeä erottelu.

Käsittely syyttäjän narratiivin varassa

Myös monien oikeusprosessia seuranneiden ihmisten mielissä päällimmäinen tunne lienee tällä hetkellä helpotus. Nyt käy vähitellen ilmi, miten yksipuolinen ja synkkä median ja julkisen keskustelun asetelma on vuosikausien ajan ollut. Helsingin Sanomista Yleisradioon ja Mainostelevisioon toimittajat ovat pitäneet esillä voittopuolisesti vain syyttäjän narratiivia. Kirjoittajille on ollut selvää, että Räsänen on syyllinen. Häntä on saanut syytellä julkisuudessa kaikesta pahasta homoseksuaalisten ihmisen ihmisarvon riistämisestä aina homojen tappamisen toivomiseen asti (näin Paavalin tekstejä käsitelleessä Helsingin Sanomien jutussa). 

Jälkikäteen arvioiden myös syyttäjätahon toiminta on ollut suorastaan mustamaalaavaa. Räsäsen vastaisen narratiivin iskulauseeksi on noussut jopa yliopistotason tutkijoiden toistelema väite, että hänen näkemyksensä olisi “potentiaalisesti rikollista”. Jokainen retoriikkaan vähänkään perehtynyt lukija tietää, miten voimakkaasta aseesta tässä on kysymys. Valtakunnansyyttäjä Toiviainen, lauseen äiti, on käynyt mediassa omaa oikeudenkäyntiään jo ennen istuntojen alkamista. Syyttäjä tietenkin rakentaa syytteensä niin, että tuomio olisi varma. Se on hänen työnsä. Mutta kun media omaksuu ainoastaan syyttäjän narratiivin, ovi avataan kansantuomioistuimelle.

Nyt asetelma on kuitenkin muuttunut. Käräjäoikeuden päätös, 28 sivua pitkä selostus, purkaa syyttäjätahon väärät väitteet. Lisäksi päätös toteaa, että loukkaavaksi koettu asia ei sellaisenaan ole lain vastainen. Yhteiskunnallisessa keskustelussa tulee olla joustoa siihen, että eri tavalla ajattelevien ihmisen näkemyksiä siedetään. 

Kärjäoikeuden päätös on tärkeä etenkin siksi, että siinä on tarkasti ja tasapuolisesti käyty läpi kaikki syyttäjän ja puolustuksen argumentit. Syyttäjätaho ei enää sanele pohdinnan suuntaa, vaan puolustuksen perustelut ovat mukana täydestä arvostaan. Vasta nyt tapauksen käsittely ja myös julkinen keskustelu ovat saaneet erotuomarin. Siksi tilanne on monille hämmentävä. Suomen laki on astunut esille vasta tässä vaiheessa.

Mitä tuomarit sanoivat?

Mitä tuomarit sitten sanoivat syytekohdista? Päätöksen tarkempi esittely on jäänyt mediassa vielä tekemättä siitä huolimatta, että journalisteilla on teksti käytettävissään. Siksi yksityiskohdat on syytä tuoda esille.

Päätöksen alussa tuomarit esittävät pitkät perustelut sille, minkälaisten pykälien varassa asia on käsitelty. Kiihottamisrikoksen tunnusmerkkeihin kuuluvat uhkaaminen, panettelu ja solvaaminen. Tämä halutaan erottaa tarkasti muusta loukkaavasta toiminnasta siksi, että “mikä tahansa pykälässä tarkoitettua ryhmää väheksyvä julkinen lausuma ei välttämättä ole kiihottamisrikoksena rangaistava”. Tekijän on ensinnäkin oltava tietoinen siitä, että hänen lauseensa on uhkaava tai panetteleva. Lisäksi tuomarit toteavat, että “rikoksen tekijän pyrkimyksenä on saada muut tuntemaan kansanryhmää kohtaan samanlaista halveksuntaa kuin hän itse tuntee”. Jos tällaiset merkit eivät täyty, lakia ei ole rikottu. 

Päätös osoitti edelleen, että käräjäoikeus ei ota kantaa Raamatun tulkintaan eikä lähde määrittelemään, mikä on syntiä. Vaikka syyttäjäpuoli käytti oikeuskäsittelyssä näiden piirteiden läpikäymiseen tuntikaupalla aikaa, syyttäjän strategia on ollut väärä. Esimerkiksi kuuluisan Twitter-viestin käsittelyssä tuomarit totesivat: “Tviitin asiayhteys osana kirkon keskustelua sekä julkaisuun liitetyt Raamatun jakeet tukevat Räsäsen väitettä siitä, että hän oli tarkoittanut julkaisussa käytettyjen sanojen ‘häpeä’ ja ‘synti’ merkityksen tulevan Raamatusta. Käräjäoikeuden tehtävänä ei ole tulkita Raamatun käsitteitä.”

Oikeuden päätöksessä onkin lukuisia kohtia, joissa tuomarit toteavat, että syyttäjän hakema uhkaava tai panetteleva asenne ei todellisuudessa tule esille. Monien syyttäjän väitteiden kohdalla tuomarit sanovat yksinkertaisesti, että kyse on asioista, joita oikeus ei käsittele. Esimerkiksi edellä mainittujen termien yhteiskunnallisessa käytössä “kysymys arvoarvostelmista, joiden totuudenmukaisuus ei ole toteennäytettävissä”.

Yleisellä tasolla on ensiksi todettava, että päätöksessä toistuvat tavan takaa ajatukset “oikeus ei käsittele” tai “ei ota kantaa”. Jos asia ei ole judisesti toteennäytettävissä, sitä ei voi käsitellä. Raamatun tuomarit jättivät lähes kokonaan käsittelemättä (pientä luomistyöhön liittynyttä epätarkkuutta lukuunottamatta), vaikka syyttäjän tavoitteena oli aivan erityisesti Räsäsen Raamatun käytön osoittaminen laittomaksi. Kaikkein mielenkiintoisinta kuitenkin on yksilöityjen syytteiden käsittely. 

Syytteet kaatuvat

Räsäsen oikeusturvan ja nyt tältä erää loppuun käsitellyn asian totuudenmukaisuuden kannalta on tärkeä tuoda selvästi esille, että kaikki häntä vastaan nostetut syytteen hylättiin. Yhtään niistä ei voitu prosessin aikana osoittaa toteen. Useimpiin liittyi vielä erikoisena piirteenä se, että Räsäsen suuhun oli laitettu lauseita, joita hän ei ole sanonut. Tuomarit eivät sellaista hyväksy. Seuraavassa päätökset jokaisen syytteen kohdalta.

ENSIMMÄINEN SYYTE. Pamflettiin liittyvä syyte kumoutui. Syyttäjä katsoo, että joitain pamletin lauseita voidaan pitää homoseksuaaleja loukkavina. Siitä huolimatta itse syytteen monet väittämät ovat vääristelmiä. Räsänen ei ole niitä koskaan sanonut. Siksi oikeuden päätös on merkittävä: “Käräjäoikeus katsoo, ettei Räsäsen kirjoituksen siteeratuista kohdista voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että Räsänen leimaisi homoseksuaalit lasten hyväksikäyttöön taipuvaisiksi. Räsänen ei myöskään ole kirjoituksessaan väittänyt, että homoseksuaalisuus seksuaalisena suuntautumisena olisi tuomittava ominaisuus tai identiteetti tai että kaikki homoseksuaalit ovat ja heitä tulee pitää muita ihmisiä alempiarvoisempina”. Kysymys ei ole “vakavuudeltaan sellaisesta sananvapauden suojan ulkopuolella olevasta vihapuheesta, joka olisi syytteessä väitetyin tavoin loukannut homoseksuaalien yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa”. Siksi syyte hylätään.

TOINEN SYYTE. Twitter-viestiin liittynyt syyte kumoutui puolestaan monesta syystä. Ensinnäkin tuomarit toteavat, että “syytteessä tarkoitettu julkaisu oli ollut kohdistettu kirkon johdolle”. Syyttäjän mukaan Räsäsen twiitti esittäisi, että “homoseksuaalit ovat ja heitä tulee pitää moraalittomina ja ihmisinä muita alempiarvoisempina”. Tuomarien mukaan tämä ei pidä paikkaansa. “Vaikka tviitti on voinut loukata Pride-tapahtumaan osallistuvia, siinä ei ole väitetty tapahtumaan osallistuvia esimerkiksi muita alempiarvoisiksi.” Siksi johtopäätös kuului: “Ottaen huomioon Räsäsen tviitissä käyttämän ilmaisun, tviitin tarkoituksen ja liitynnän yhteiskunnallisen keskusteluun käräjäoikeus katsoo, että keskusteluun osallistuessaan ja kirkkoa kritisoidessaan Räsäsen kansanedustajana ja kirkkovaltuutettuna julkaisema tviitti ei ole ylittänyt sananvapauden rajoja eikä Räsänen siten ole tviitillään solvannut homoseksuaaleja ryhmänä”.

KOLMAS SYYTE. Stillerin ohjelmaa koskevassa tarkastelussa tuomarit toteavat ensin, että juontajan ohjelma on provosoiva ja nopeatempoinen. Itse aihe on nostettu esille hypoteettisena pohdintana. Siitä huolimatta ohjelma on ollut näkyvä ja se on ollut tarpeen käsitellä. Räsästä koskeva syyte oli kuitenkin tässäkin kohden erikoinen. Sen mukaan homoseksuaalisuus olisi geneettinen rappeuma. Lause oli väärä. “Räsänen ei ole ohjelmassa väittänyt, että homoseksuaalisuus olisi geneettinen rappeuma ja geeniperimä, joka aiheuttaa sairautta ja häiriötä.”

Lisäksi valtakunnansyyttäjä esitti Räsäsestä väitteen, että hänen mukaansa “homoseksuaalit eivät ole Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit”. Tuomarit totesivat tämänkin väitteen olevan vääristelty. “Myöskään tällaista väitettä ei radio-ohjelmasta ilmene. Käräjäoikeus katsoo, ettei Räsäsen uskonnollinen näkemys homoseksuaalisten tekojen synnillisyydestä tarkoita samaa kuin syytteen väite siitä, että homoseksuaalit eivät olisi Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit.”

Ohjelmassa kyllä esiintyy myös oikeuden tarkastelun mukaan Räsäsen ajatus, että “Jumala ei alun perin luonut ihmisiä homoseksuaaliksi”. Lauseen arvioinnissa tuomarit toteavat ykskantaan: “Räsäsen Raamattuun perustama väite on arvoarvostelma, jonka totuudenmukaisuus ei ole näytettävissä.” Väite sinänsä on kärjäoikeuden mukaan “homoseksuaalien yhdenvertaisuutta loukkaava”, mutta ei panetteleva tai uhkaava. On selvää, että jos tuomarit olisivat yrittäneet käsitellä lauseen todellista sisältöä, he olisivat joutuneet lausumaan jotain Jumalan luomistyöstä ja Raamatun luomiskertomuksesta. Päätöksen alkupuolella he ovat ilmoittaneet, että oikeuden “tehtävänä ei ole tulkita Raamatun käsitteitä”. Niinpä nämäkin syytteet hylättiin.

SYYTTEIDEN LUONNE. Mitä tuomarien päätöksistä voi päätellä? Ensinnäkin keskeisistä syytekohdista todetaan, että Päivi ei ole koskaan lausunut pahimpien syytteiden mukaisia väitteitä. Lisäksi oikeus tekee selväksi, että teologinen pohdinta synnin olemuksesta tai Raamatun tulkinnasta ei kuulu tuomareille. Kuuluisasta twiitistäkin päätös toteaa, että kritiikki kohdistui kirkkoon, ei kulkueeseen. Voiko syyttäjätaho saada tällaisen tuomion jälkeen valituslupaa korkeampiin oikeusasteisiin? Luvasta on tehtävä anomus. Siinä on yksilöitävä jokainen kohta, jota syyttäjätaho pitää virheellisenä. 

“Syyttäjän tulee valituksessaan selvästi ja eritellysti yksilöidä ne oikeudelliset tai näytön arviointiin liittyvät syyt, joiden johdosta syyttäjä katsoo, että käräjäoikeuden tuomion lopputulos on virheellinen.” (VKS:2012:2 Syyttäjän muutoksenhaku hovioikeuteen). Tämä erittely vaatii varsin tarkat perustelut. Lienee selvä, että valituslupaa ei voi antaa Räsäsen kuvitelluista väittämistä, jotka käräjäoikeus on todennut paikkansa pitämättömiksi tai vääristellyiksi. Lisäksi on varmaa, että suuri yleisö seuraa erityisen tarkasti prosessin jatkoa ja siinä käytettäviä perusteita.

Mitä pitäisi ajatella valtakunnansyyttäjän toimistosta, jossa turvaudutaan vääristelyyn syytetyn saamiseksi tuomiolle? Tämä keskustelu on Suomessa vielä käymättä. Kyse ei ole pelkästä “tulkinnasta”. Kyse on sanojen suuhun laittamisesta. Lisäksi syyttäjät ovat vedonneet ideologisiin teksteihin (kuten Kirby) ja esittäneet uskonnollisia väitteitä (siitä ettei ihmisen ja hänen synnillisen tekonsa välille voisi tehdä eroa). Saattaa olla, että ideologinen keskustelu arvoliberalismin ja kristillisen perinteen välillä vain kiihtyy. Silloin tämä oikeudenkäynti ei ole jonkin päätepiste, vaan jonkin alkupiste.

Helsingin Sanomat jatkaa vääristelyn tiellä

Helsingin Sanomat on ollut aktiivinen ideologinen toimija prosessin alusta lähtien. Se on ollut foorumi, jossa etenkin valtakunnansyyttäjä Toiviaisen narratiivia on rakennettu ja vahvistettu. Siksi monet odottivat kiinnostuneina, miten lehti kommentoi Räsäsen vapauttamista syytteistä. Lehden pääkirjoitus päätöstä seuranneena aamuna (31.3.) onkin paljonpuhuva.

Pääkirjoitustoimittajan teksti on häkellyttävää luettavaa. Se kuvastaa, miten työlästä on yrittää kääntää Räsäsen voitto tappioksi ja oma häviö suureksi menestykseksi. Samaa asennetta on näkynyt muissakin niin sanotun valtamedian kirjoituksissa. Journalistit ja monet muutkin kannanottajat ja mielipidejohtajat ovat olleet niin voimakkaasti syyttäjälaitoksen aggressiivisen narratiivin vallassa, että heidän on vaikea hyväksyä tuomarien harkintaa ja oikeuden perusteltua päätöstä prosessin lopulliseksi tulokseksi. 

Sen sijaan moni on jo ilmoittanut valtakunnansyyttäjä Toiviainen tavoin, että hän on eri mieltä ratkaisusta kärjäoikeuden (yksimielisen) päätöksen kanssa. On hieman vaikea tietää, tarkoittaako tämä sitä, että nämä ihmiset eivät halua elää Suomen lakien mukaisesti. Vai halveksivatko he tuomarien kykyä tarkistaa, olivatko syytteet perusteltuja, ja oliko tiukkaa sotalakien alaista kiihottamispykälää rikottu. Oikeuden istunnossa esiintynyt syyttäjä Mantilakin valitti tuomion kuultuaan, että oikeus ei ottanut riittävästi huomioon syrjintänäkökulmaa. Liekö kyseessä ollut lapsus vai taitamattomuus, sillä kiihottamispykälä ja syrjintälaki ovat kaksi eri asiaa. Syrjintäongemat käsitellään asianomistajarikoksina – ja sellaisesta ei kukaan ollut nostanut syytettä. Nyt piti kyetä osoittamaan tarkoituksellinen solvaaminen, ja siihen ei syyttäjä pystynyt.

Kirjoittajia harmittaa lähinnä vain se, että kristillistä näkemystä ei tässä oikeudenkäynnissä kriminalisoitu. Media on jo kauan toiminut kuin somen pahainen kansantuomioistuin, ja samaa asennetta viestivät oikeuden päätöksen kommentoinnit.

Siksi voidaankin kysyä, muuttiko pitkä ja raskas oikeudenkäynti suomalaisessa yhteiskunnassa mitään. Arvoliberaalin kannan puolustelijat odottivat näemmä prosessilta paljon. Tässä suhteessa Räsäsen vapauttaminen on heille vaikea pala. Pihlajanmarjat ovat happamia näillekin ketuille. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa tulos otsikoitiin “surkean” oikeusjutun päätökseksi. Lehden mukaan panettelun rajaa oli etsitty. “Syyttäjä halusi ehkä katsoa, missä kulkee sananvapauden ja uskonnollisen puheen välinen raja. Nyt se sitten löytyi.”

Vai löytyikö? Lehti ei tunnusta tuomarien asettamaa rajaa. Ajankohtaiseksi tarkoitettu kirjoitus ei lainaa tai käytä tuomarien päätöstä, vaikka se on ollut lehden käytettävissä heti päätöksen julistamisen jälkeen. Lehteä eivät totuus ja tuomarien perustelut kiinnosta. Sen sijaan pääkirjoittaja toistaa syyttäjän virheellisen narratiivin kertaamalla vielä kerran ne syytteet ja sanamuodot, jotka tuomarien päätöksessä viimeistään on osoitettu vääristellyiksi ja valheellisiksi. Kuka tahansa voi tarkistaa tämän yllä olevien päätöksen lainausten avulla. Lehden toimintaa voi pitää suomalaisen journalismin pohjanoteerauksena. Tuomarien osoitettua syytteet perusteettomiksi Helsingin Sanomat jättää asian uutisoimatta ja korvaa tuomarien tarkan analyysin syyttäjän nyt vääriksi osoitetuilla lauseilla.

En ole varma, mitä tästä pitäisi ajatella. Joidenkin journalistien toisaalla pohtiessa, miten Räsäsen suuhun on saatettu virallisissa syytteissä laittaa lauseita, joita hän ei ole sanonut, Helsingin Sanomat varmuuden vuoksi kirjoittaa esille nuo taikaiskusta oikeusprosessiin luikahtaneet väitteet. Pitäisiköhän niitä jo alkaa kutsua Räsäsen tapauksen “saatanallisiksi säkeiksi”?

Rumaa katseltavaa

Ylimielisessä kirjoituksessaan lehti tyytyy kyynisesti tokaisemaan: “Prosessi ei kuitenkaan ollut kaunista katsottavaa kenenkään kannalta. Parasta, mitä tästä oikeusjutusta voi sanoa, on se, että onneksi se on vihdoin ohi.” Kriittisempi lukija voisi sanoa, että Helsingin Sanomien ja muunkin median aggressiivinen ja Räsästä avoimesti halveksiva toiminta prosessin aikana ei ollut kaunista katseltavaa – kuten ei ole päätöstä kommentoiva pääkirjoituskaan.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin Helsingin Sanomien kanssa samaa mieltä. Jotain on Suomessa jo muuttunut. Räsänen ja hänen tavallaan ajattelevat kristityt, joihin luen itsenikin, eivät koskaan julkisella foorumilla enää voita mitään. Kirjoitin tästä itse asiassa jo pari kuukautta sitten, juuri edessä olleen oikeuskäsittelyn alla. Lainaan omaa tekstiäni: 

“Julkisen keskustelun oma tuomioistuin on päätöksensä tehnyt – aivan kuten haastattelututkimus Räsäsen kuvitellusta syyllisyydestä osoittaa. Räsäsen oikeudenkäynnistä saattaa tulla lopputuloksesta riippumatta suuri vedenjakaja suomalaisessa yhteiskunnassa ja kansalaisten suhtautumisessa kristinuskoon. Arvoliberalismi on jo jakanut suomalaisen yhteiskunnan kahtia. Samat merkit nähdään kirkossa. Jälkikristillisenä aikana ei ole yhtenäiskulttuuria. Se on korvautunut sirpaleisen yhteiskunnan hajanaisella aatteiden huutokaupalla. Vaikka Räsänen todettaisiin syyttömäksi – mikä olisi hänen kokemansa monien vuosien myllytyksen jälkeen suuri helpotus – suurelle osaa yhteiskuntaa ja näemmä valtaosalle journalisteja ja mediaväkeä kirkko ja kristinusko ovat joka tapauksessa näissä aiheissa syyllisiä. Arvelen, että suurin dramatiikka ‘tapaus Räsäsen’ kohdalla ei koskekaan häntä itseään – henkilökohtaista ahdistusta väheksymättä – vaan suorastaan kirkon asemaa yhteiskunnassa ja kristinuskon tulevaisuutta Suomessa.”

Nyt Räsänen on todettu syyttömäksi – ja Helsingin Sanomat osoittaa lauseeni todeksi. Se asemoi itsensä vedenjakajan toiselle puolelle yllä mainitussa pääkirjoituksessaan, jonka halveksiva asenne ei jää keneltäkään piiloon: “Tapauksessa ei ole voittajia, ainoastaan häviäjiä. Räsänen on näkemyksineen jo nurkassa. Kulttuurisota on ehtinyt jo kauan sitten siirtyä muihin kysymyksiin – ja jäädä todellisen sodan varjoon. Päivi Räsänen mielipiteineen tuntuu enää kaiulta menneisyydestä.”

Jälkikristilliselle arvoliberaalille maailmalle Räsänen ei ole voittajan nurkassa. Hän on vapautettunakin woken syyllistämä ja cancelin peruuttama menneisyyden haamu. Militantilla terminologiallaan Helsingin Sanomat linkittää postmodernin kulttuurisodan lopuksi Venäjän väkivaltaiseen hyökkäykseen Ukrainaan. Tällainen vertailu voi kuitenkin sattua myös omaan nilkkaan. Suomessa on toki vielä satoja tuhansia ihmisiä, jotka pitävät aggressiivista toimintaansa vähättelevää, tappiotaan peittelevää ja häviönsä suurena saavutuksena esittelevää ylimielistä esiintymistä vastenmielisenä. Yhteiskuntamme on tällä hetkellä varsin herkkä tunnistamaan tuollaisia asenteita.

Hesari ja moraalinen ylemmyys

Moraalisen ylemmyyden tunto (moral superiority) on tuskin koskaan tullut Suomessa niin avoimesti ilmi kuin tässä Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa. Kirjoittaja on niin vahvasti aatteensa sokaisema, että hän ei ymmärrä kirjoittavansa oikeusjärjestelmästä, Suomen laista ja ammattitaitoisista tuomareista. Sen sijaan teksti puhuu vain Päivi Räsäsestä, joka on jonkin ylimaallisen voiman ansiosta, ehkä Jumalan itsensä armahtamana, välttänyt tuomion ja saanut lisäaikaa ennen lopullisen iskun antamista. 

Pääkirjoituksen tarkoitus oli kuitenkin kommentoida oikeuden päätöstä. Se on tekstin ainoa ajankohtainen motivaatio. Silloin lauseet saavat uuden merkityksen. Helsingin Sanomat kritisoi Suomen lakia ja tuomareiden harkintakykyä. Vielä kerran esiin kirjoitetut vääristellyt syytteet todistavat lehdelle, että Räsäsen lauseet ovat olleet loukkaavia – ja termihän esiintyy myös oikeuden päätöksessä. Siksi oikeuden ratkaisu on ollut väärä. Tapauksessa on “ainoastaan häviäjiä”. 

En tiedä onko pateettisempaa väitettä keksitty: kun Helsingin Sanomat häviää, kaikki häviävät. Tässä suhteessa kirjoitus on taitava. Kirjoittaja on todellinen jonglööri ja kaikki pallot ovat ilmassa. Vaikka Räsänen näennäisesti voitti, kristinusko hävisi. Tämä on kulttuurisotaa. Clash of Cultures sijoittuu nyt arvoliberalismin ja kristillisen etiikan välille. Kulttuurisesti näin ehkä pääkaupunkiseudulla onkin. Mutta ei neljän miljoonan luterilaisen maassa pääkaupungin ulkopuolella, ei Pohjanmaalla eikä Lapin juurevan kansan keskuudessa. Siellä moni voitti.

Miten kävi Helsingin Sanomien moraalisten ihanteiden kanssa? Käytännössä pääkirjoittaja osoittautuu olevansa jälleen kerran toivomiensa ihanteiden vastakohta. Vaikka tilanteen pitäisi olla ratkaistu ja sallittu “raja” määritelty, Räsänen on siirretty nurkkaan. Lehti tuomitsee hänen näkemyksensä, pilkkaa ja halveksii sitä ja kieltää siltä tasa-arvoisen osallistumisen kansalaisyhteiskuntaan. Varmuuden vuoksi pääkirjoitus leimaa Räsäsen vielä unkarilaisten konservatiivien ystäväksi, “guilty by association”. Helsingin Sanomat, jos mikä, kiihottaa lukijoitaan kristittyä Räsästä ja samalla kaikkia hänen laillaan ajattelevia vastaan. Mutta aika on todella muuttunut. Kukapa lehden “virallista linjaa” enää kyseenalaistaisi tai julistaisi laittomaksi.

Lopuksi Helsingin Sanomat ajautuu paradoksiinsa sananvapaudesta. Lehtihän on viime vuodet esiintynyt suurena sananvapauden puolustajana. Kun vapauttava tuomio nyt ristiriidassa syytteiden kanssa tuntuu vahvistavan sananvapautta, kärkevä pääkirjoitus rajoittaa sekä Räsäsen sananvapautta, että kärjäjäoikeuden sananvapautta kieltäytymällä tuomasta esille syitä, miksi päätöksessä syytteet hylättiin. Sapienti sat.

And – we have a winner!

Jutussa on tietenkin voittaja. Se on kansanedustaja Päivi Räsänen, joka on kestänyt tämän monen vuoden julkisen prässin ja median moraalittomat hyökkäykset – somekansan jatkuvasta mustamaalaamisesta puhumattakaan. Käräjäoikeus on todennut, että Räsäsen puheenvuorot ovat olleet kristityn ihmisen kannan esille tuomista. Pamfletissa “käsitellään Räsäsen uskonnollisen vakaumuksen mukaista perhe- ja sukupuolikäsitystä”. Stillerin ohjelman kohdalla tuomarit toteavat saman. “Räsäsen vastaukset ovat edustaneet hänen uskonsa mukaista näkemystä ja niillä ei ole ollut loukkaamistarkoitusta”. Ja twiitti saa vastaavan arvion: “keskusteluun osallistuessaan ja kirkkoa kritisoidessaan Räsäsen kansanedustajana ja kirkkovaltuutettuna julkaisema tviitti ei ole ylittänyt sananvapauden rajoja”.

Raamatun käyttö ja lainaaminen on sallittua suomalaisessa keskustelussa. Vaikka se olisi monille pelkkiä kaikuja menneisyydestä, tai jopa ajettu nurkkaan, se ei ole laitonta. Siitä huolimatta, että jotkut kristillisen opetuksen ja ajattelun lauseet voidaan nyky-yhteiskunnan aatteellisissa jännitteissä kokea loukkaaviksi, tämä kuuluu julkisen keskustelun luonteeseen. Samalla on huomattava pastoraalinen asenne. Keskustelua ei pidä käydä niin, että loukataan seksuaalisten vähemmistöjen edustajia henkilötasolla. Kannattaa muistaa Räsäsen jatkuvasti toistama ajatus: olemme Jumalan edessä kaikki samassa asemassa, eikä kukaan voi ylpeillä toisen kustannuksella.

Siksi vastakkainasetteluja tulisi purkaa perustelemalla ja keskustelemalla – ei erottamalla (cancel) tai kriminalisoimalla. Päivi Räsänen viittasi tähän tiedotustilaisuudessaan lukemalla lainauksen poliisin esiselvityksestä: 

“Asiassa on kyse sallitusta sananvapauden käytöstä. Esitutkintaa ei voi käyttää vapaiden uskonnollisten mielipiteiden ja arvostusten moittimisen väylänä, vaikka mielipiteet koettaisiin häritsevinä ja epäasiallisina. Tässä asiassa ei ole syytä epäillä rikosta eikä esitutkintaa sen vuoksi aloiteta. Tästä seuraa se, että ilmoittajan on lähtökohtaisesti reagoitava ongelmallisiksi kokemiinsa Räsäsen mielipiteisiin väittelemällä, julkaisemalla ja keskustelemalla kansalaisyhteiskunnan eri alustoilla ja foorumeilla.”

Räsänen oli tiedotustilaisuudessakin tarkka rajalinjojen esittämisessä. Ideologisesti tai uskonnollisesti herkän puheen tarkoituksena ei ole loukata ketään, saati sitten panetella toisia. Se ei kuulu kristityn moraalin piiriin. Kristillisen näkemyksen ja Raamatun esillä pitäminen ei kuitenkaan ole Suomessa laitonta – ei vaikka joku yksilö loukkaantuisikin kristilliseen moraaliin. Siitä huolimatta, että uhriutumiskulttuuri ohjaa julkista keskustelua ja asiat näemmä halutaan viedä jopa oikeuteen asti, Suomen laki suojaa keskustelua aroistakin aiheista. 

Sama koskee uskonnonvapautta. Käräjäoikeuden päätös muistuttaa, että laki suojaa yhä vielä luterilaisia siinä missä muitakin kirkkokuntia ja toisten uskontojen edustajia. Raamattua saa käyttää. Päivi Räsänen ei ole suinkaan ollut tässä asiassa yksin, vaikka onkin kantanut ja kanavoinut paineen. Tältä osin laki on sama kaikille.

Todellakin, tällä oikeusprosessilla oli voittajansa – ja häviäjänsä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: