Miksi Räsäsen oikeudenkäynti kääntyi kristillisten oppien kumoamiseksi

PÄIVI RÄSÄSEN OIKEUDENKÄYNNIN tekstit, puheenvuorot ja kannanotot ovat laajalti asiaa seuraavan yleisön käytettävissä. Mitä tarkemmin etenkin syyttäjän puheenvuoroja on luettu, sitä enemmän prosessista nousee esille uusia kysymyksiä. Uusin keskustelunaihe koskee sitä, että syyttäjän varsin ideologiseksi osoittautunut lähestymistapa muuttui oikeudenkäynnin aikana suoranaiseksi kristillisten oppien kumoamiseksi. Syytteessä ei tuntunut olevan pelkästään Räsänen ja hänen jotkin esille nostetut lauseensa – joista vain osa kyettiin osoittamaan oikeudenkäynnissä Räsäsen itsensä sanomiksi. Sen sijaan syytteessä tuntui olevan kokonainen kristillinen opinkäsitys.

Aiemmat kommentoijat ovat esittäneet, että prosessi olisi monimutkainen siksi, että siinä olisi vastakkain kaksi lain suojaamaa oikeutta. Tämä ei ole osoittautunut todeksi. Homoseksuaalien yhteiskunnalliset oikeudet eivät ole nyt uhattuna. Tarkalleen ottaen oikeudenkäynnissä ei edes keskitytä kapeasti homoseksuaalisuuteen. Syytteissä mainittu Pride-kulkue ei ollut rajatusti homoseksuaalien kulkue eikä edes edustanut kaikkia homoseksuaaleja. Myös kysymys vähemmistöryhmiin kuuluvien loukkaamattomuudesta on muuttumaton. Kuka tahansa voi nostaa kunnianloukkaussyytteen toista vastaan, jos kokee tulleensa solvatuksi. Huomautan yhä uudelleen, että tällaista syytettä asianomistajarikoksena kukaan ei ole Räsästä vastaan nostanut.

Kun lukee syyttäjän tosiasiallisia tekstejä itse tilanteesta on ilmeistä, että vastakkain on kaksi arvoa. Syyttäjän mukaan kyse on siitä, saako homoseksin harjoittamista pitää kirkossa syntinä vai ei. Hänen mukaansa ei, koska se merkitsisi hänen (teologisen) tulkintansa mukaan solvaamista. Syyttäjän keskeisimmät perusteet ovat näin ollen ideologisia ja puolustavat arvoliberalismin näkemyksiä. Vastakkain ovat perinteinen kristillinen arvo ja uusi arvoliberaali (gender-ideologian mukainen) arvo.

Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

KUN AATEHISTORIAN ja teologian näkökulmasta pyritään etsimään Räsäsen oikeudenkäynnin keskeisintä vastakkainasettelua, yksi seikka nousee yli muiden. Syyttäjä väittää, että ihmistä ja hänen tekojaan ei voi erottaa toisistaan. Teon kritisointi tarkoittaa aina toisen ihmisyyden kyseenalaistamista. Siksi Räsänenkään ei saa tehdä niin. Syyttäjä ei näin ollen hyväksy kristillistä oppia, jonka mukaan ihmisyys ja teko, ihmisen arvo ja teon synnillisyys erotetaan ehdottomasti toisistaan. Johtopäätös on väistämätön: syyttäjä pyrkii tarkoituksellisesti kriminalisoimaan kristillisen opinkäsityksen. Tämä ei ole ainoastaan ennenkuulumatonta, vaan myös julkeata ajatellen luterilaisen kirkon virallista asemaa Suomessa.

Oikeutta käydään selvästi uskonnon alueella.

PÄIVI RÄSÄNEN ei ole sanonut tai kirjoittanut homoseksin harjoittamisesta mitään, mitä ei olisi aiemmin todettu Suomessa toimivien kristillisten kirkkojen oppikirjoissa tai seksuaalieettisissä kannanotoissa. Lisäksi hän on toistuvasti muistuttanut, että homoseksuaalit ihmiset ovat arvokkaita ja mikään kritiikki ei kohdistu heidän ihmisyyteensä. Poliisin esitutkinta totesi tämän jo syytteiden käsittelyn ensi vaiheessa hyläten syytteet. Siksi oli odotettavissa, että itse oikeudenkäynnissä syyttäjän olisi vaikeata todistaa ilmiantajan väitteitä tosiksi.

Kun valtakunnansyyttäjä halusi vapauttavasta esitutkinnasta huolimatta koetella näkemysten laillisuuden oikeudessa, sama kuvio alkoi toistua. Syyttäjälle ei ollut mahdollista osoittaa ilmiantajan väitteitä ja alkuperäisiä syytteitä (29.4.2021) tosiksi pelkän todistusaineiston avulla. Räsäsen todelliset lauseet eivät olleet hyökkääviä eivätkä solvaavia. Siksi syyttäjän ainoaksi keinoksi jäi itse kristillisen näkemyksen kyseenalaistaminen. Näitä pyrkimyksiä suuri yleisö on ihmetellyt molempien oikeuden istuntojen jälkeen.

Kuten Räsänen ja hänen puolustusasianajajansa totesivat, valtionsyyttäjä keskittyi pitkän aikaa tenttamaan syytettyä hänen syntikäsityksestään. Tässä syyttäjää ohjasi australialaisen Michael Kirbyn vahvasti aatteellinen artikkeli, joka ei ole oikeuslähde. Kirbyn ajatuksiin vedoten syyttäjä esitti, että pelkkä homoseksin harjoittamisen määritteleminen synniksi on solvaamista. 

SIKSI VOIDAAN SANOA, että syyttäjän teologinen kanta on tullut oikeudenistunnossa esille. Hän ei arvosta luterilaisen kirkon käsitystä synnin luonteesta ja sen vakavuudesta. Perustuslain ja ihmisoikeuksien vastaisesti hän alkaa vaatia, että kristityn Räsäsen olisi hylättävä niin Raamatun kuin oman kirkkokuntansa käsitykset ihmisyydestä, lankeemuksesta ja synnin olemuksesta. 

Aatteellisessa mielessä valtionsyyttäjä edustaa naiivia humanismia, jonka mukaan ihmiset ovat periaatteessa hyviä. Siksi rikoksetkin ovat pelkkiä hyvien ihmisten hairahduksia. Jos ne eivät sitä olisi – ja syyttäjät lienevät kohdanneet varsin hirvittäviä tapauksia – “pahojen ihmisten” ihmisyys pitäisi kieltää tuomioistuimessa. Tämä on tietenkin reductio ad absurdum, joka osoittaa naiivin humanismin sopimattomuuden juridisen näkemyksen perustaksi. 

Jos puolestaan uskonnon piirissä pitäisi olettaa, että ihmisen olemuksen ja teon välillä ei ole eroa, seuraus olisi vielä kamalampi. Se johtaisi nimittäin pahojen ihmisten, vaikkapa seksuaalimurhaajien ja pedofiilien demonisointiin. Teologisesti se tarkoittaisi, että heille ei olisi pelastusta, vaan heitä odottaisi – kuten Ilmestyskirja asiaa kuvaa – tulijärvi.

MAINITUT KAKSI seikkaa osoittavat, että Räsäsen oikeudenkäynnin varsinainen tavoite on kristillisen opinkäsityksen kyseenalaistaminen. Syyttäjä on omaksunut ilmiantojen tekijän/tekijöiden arvomaailman siinä määrin, että hän asettaa itsekin gender-ideologian kristillistä moraalia vastaan. Aatteelliseen kirjoitukseen vetoaminen paljastaa tämän säälimättä.

Samalla käy toteen se arvio, jota monet tekivät julkisuudessa jo ennen oikeudenkäyntiä. Tässä oikeudenkäynnissä on todella kysymys Raamatusta ja uskonnon luonteesta sekä sisällöstä. Kyse ei ole suinkaan siitä, miten Räsäsen tulkitsee tekstejä tai kristillistä oppia. Räsästä syytetään hänen uskonnollisten näkemystensä takia. Valtionsyyttäjä on oikeudessa pyrkinyt osoittamaan kirkkojen yleisiä ja tavallisia opinkäsityksiä laittomiksi. Hän yrittää kumota kristinuskon edustaman syntikäsityksen.

Käsissämme on siten ensimmäinen suomalainen oikeudenkäynti, jossa valtakunnansyyttäjä ja hänen avustajansa pyrkivät osoittamaan ev.lut. kirkon opinkäsityksiä Suomen lain vastaisiksi – siitä huolimatta, että niin kirkkolaki kuin kirkkojärjestys määrittelevät Raamatun ja sen luterilaisen tulkinnan, luterilaiset Tunnustuskirjat, kirkon opetuksen ylimmäksi ohjeeksi. Arvokonflikti gender-ideologian ja luterilaisen ihmiskäsityksen välillä on kärjistynyt niin voimakkaaksi, että tuomarin halutaan antavan siitä ennakkotapauksena toimivan ratkaisun. Siksi tämä oikeudenkäynti on historiallinen.

Timo Eskola

%d bloggaajaa tykkää tästä: