Onko lopulta syytteessä kristillinen moraali? Case Räsänen

Kun valtakunnansyyttäjä on tuonut kansanedustaja Päivi Räsäsen saamien syytteiden sisällön kaikkien julkisesti arvioitavaksi antamalla niistä haastattelun Suomen suurimmassa päivälehdessä Helsingin Sanomissa, hän on avannut keskustelun kaikille kansalaisille. Laajan julkisuuden synnyttämä keskustelu on melko nopeasti osoittanut useimpien Syyttäjälaitoksen tiedotteessa esitettyjen syytteiden olevan joko puutteellisia tai kohteettomia. 

Yhä tarkemmaksi ja yksityiskohtaisemmaksi käyvässä keskustelussa avainkohdaksi näyttää lopulta nousevan se, saako kristillisen moraalin periaatteita enää pitää julkisesti esillä. Tämä on pääkohta Räsäsen saamien syytteiden vaikeimmassa kohdassa, kysymyksessä kritiikistä, jota Räsänen esitti luterilaiselle kirkolle osallistumisesta Pride-kulkueeseen. Ongelmana ei ole käytetty sanasto sinänsä, “synti ja häpeä”, koska siinä kyse on tavallisesta uskonnollisesta diskurssista. Ongelmana on se, että kristillinen moraali kieltää homoseksuaalisen käyttäytymisen.

Mitä moraalilla tarkoitetaan?

Moraalin määrittelyssä ensimmäinen lähtökohta on selvä. Kristillinen moraali ei hyväksy jotain tiettyä elämäntapaa, koska sen ei katsota edistävän Jumalan luoman ihmiskunnan yhteistä hyvää eikä olevan kaikkineen hyväksi edes (kaikille) yksilöille. Kristillinen moraali tuomitsee perheväkivallan, vaikka jotkut Suomen kansalaiset katsovat olevansa oikeutettuja siihen vuodesta toiseen. Tämän toki myös yleinen oikeustaju tuomitsee ja lähisuhdeväkivallasta on säädetty lakejakin. Kristillinen moraali tuomitsee uskottomuuden eli aviorikoksen, vaikka monet suomalaiset toteuttavat sitä jatkuvasti eikä mikään laki tuomitse sitä. Uskottomuus ei ole kuitenkaan hyväksi petetylle, vaikka pettäjä itse saattaisi siitä nauttiakin. Kristillinen moraali tuomitsee esiaviolliset suhteet, vaikka yhteiskunta muutoin on jo lähes täysin irtautunut tällaisesta moraalikäsityksestä. Raamatun näkökulmasta esiaviolliset suhteet eivät perustu uskollisuuteen.

Kun kristillinen moraali pitää samaa sukupuolta olevien ihmisten seksuaalista kanssakäymistä moraalittomana, kyse on yhden ja saman moraalikäsityksen yksityiskohdasta. Kristillinen moraali hakee ihannetta, miehen ja naisen välistä uskollista ja luottamukseen perustuvaa suhdetta sekä liittoa jossa lapset voivat kasvaa turvallisesti, ja puolustaa siksi tätä näkemystä myös yhteiskunnan arvokäsitysten muuttuessa. Arvokonfliktin jälkeen on selvää, että monien suomalaisten moraalikäsitys on toinen kuin kristillisen moraalin – mutta tämä ei tee kristillisestä näkemyksestä juridista ongelmaa.

Saman asian voi sanoa hieman teoreettisemmin. Moraalin lähtökohta on yksinkertaisesti siinä, että jotain tiettyä ihmisen käyttäytymisen muotoa ei pidetä hyvänä eikä oikeana. Moraali – oli se kenen hahmottelemaa hyvänsä eli myös ei-kristillistä – pyrkii aina rajaamaan käyttäytymistä. Kun jälkikristillisessä yhteiskunnassa joudutaan arvokonfliktin keskellä hakemaan poliittisia eli yhteiselämän pelisääntöjä ja näitä ohjaavia laintulkintoja, moraalisten käsitysten syrjäyttäminen ei voi tapahtua väittämällä, että perusteltu moraali ei rajoita käyttäytymistä. Jokin käyttäytymisen muoto kielletään nimittäin aina, jos kyse on moraalista. Muussa tapauksessa etiikan teorian mukaan ei ole enää kyse moraalista ensinkään.

Ihmiskäsityksen ja moraalikäsityksen ero

Kristillinen teologia tekee eron ihmisarvon ja ihmisen käyttäytymisen välille. Ihminen on arvokas olemuksensa ja luotuisuutensa ansiosta. Tätä arvoa häneltä ei voi viedä mikään – ei edes kaikkein hirvittävin käyttäytyminen tai toisen ihmisen sortaminen. Tässä on perusta esimerkiksi sille, miksi kristillinen etiikka ei (yleensä) hyväksy kuolemantuomiota, armomurhasta puhumattakaan.

Siksi kristillisen moraalin mukainen puhe seksuaalimoraalin kysymyksissä ei ole julistusta kenenkään tietyllä tavalla käyttäytyvän ihmisen persoonaa vastaan tai tietyn käyttäytymismallin omaksuneen ryhmän ihmisarvoa vastaan. Tämä seikka on erityisen tärkeä panna merkille puhuttaessa homoseksuaalisesta käyttäytymisestä. Yhtä vähän kuin aviorikoksen tehnyt ihminen menettäisi kristillisen moraalin mukaan tekonsa perusteella ihmisarvonsa, yhtä vähän sen menettää homoseksuaalista elämäntapaa noudattava. Siitä huolimatta kristillinen moraali ei tuollaista elämäntapaa hyväksy. Piispa Häkkinen tiivisti saman ajatuksen lauseeseen: “kirkko hyväksyy kaikki, mutta ei kaikkea”.

Muuttuuko kristillisen moraalin asema?

Palaamme käsillä olevaan tapaukseen ja syyttäjälaitoksen tiedotteen kuvaamiin ratkaisuihin. Räsäsen oikeudenkäynti näyttää kulminoituvan yksinkertaiseen kysymykseen: saako Suomessa olla sitä mieltä, että homoseksuaalinen käyttäytyminen on moraalisesti väärin? Ylittääkö kristillinen moraali nykyiset sananvapauden rajat? Pride-twiittiä koskeva julkinen keskustelu on nostanut vahvasti esille sen, että Räsäsen lyhyt puheenvuoro oli suunnattu sille Kirkkohallituksen johtoryhmän ja joidenkin Helsingin seurakuntien työntekijöiden sekä emerita-piispa Irja Askolan muodostamalle ryhmälle, joka oli päättänyt osallistua kirkon nimissä kulkueeseen. Räsänen ilmaisi kantansa kirkon vallitsevan näkemyksen perusteella ja huomautti mainitulle ryhmälle, että kirkon työntekijöiden ei tule osallistua kristillisen moraalin vastaista ideologiaa edustavaan mielenilmaukseen.

Mikäli syyttäjälaitos ja valtakunnansyyttäjä sen edustajana ajavat nyt syytettä juuri tämän lyhyen twiitin perusteella, syyte törmää kysymykseen kristillisestä moraalista. Sitä ei voi nimittäin sivuuttaa. Se on hermeneuttisesti ainoa painava peruste esitetylle kritiikille. Twiitti ei ole hyökkäys kulkuetta tai sen järjestäjiä vastaan eikä pyrkinyt estämään itse kulkuetta. Se ei pyri mustamaalaamaan ketään, saati sitten viemään keneltäkään hänen ihmisarvoaan. Twiitin ainoa viesti on, että kirkon nimissä ei tule osallistua mielenosoitukseen, joka edustaa kristillisen moraalin vastaisia arvoja. 

Juuri tähän moraalia koskevaan ristiriitaan ja arvokonfliktin synnyttämään jännitteeseen kiinnittävät tällä hetkellä huomiota monet niistä kansainvälisistä kommenteista, joita Räsäsen tapauksesta on esitetty. Siitä on puhuttu Virossa, Espanjassa ja Puolassa, ja siitä on kirjoittanut Evankelisen Allianssin pääsihteeri. Yhdysvalloissa kymmenen merkittävän yliopiston professoria esitti tukensa Räsäselle avoimessa julkilausumassa viitaten nimenomaan ristiriitaan moraalikäsityksissä: “Valtakunnansyyttäjän nostamat syytteet merkittävää lainsäätäjää ja piispaa vastaan lähettävät selvän viestin jokaiselle suomalaiselle asemastaan riippumatta: kukaan, joka pitäytyy juutalaisuuden, kristinuskon, islamin ja useiden muiden uskontojen perinteisiin opetuksiin avioliitosta ja sukupuolimoraalista, ei ole turvassa valtion häirinnältä, jos he piispa Pohjolan ja tri Räsäsen tavoin ilmaisevat moraaliset ja uskonnolliset vakaumuksensa.”

Olen periaatteessa sitä mieltä, että ei ole mikään häpeä valtakunnansyyttäjälle, jos oikeusjuttu jäisi alimalle oikeusasteelle käräjäoikeuteen, koska syytteillä ei ole kantavuutta. Joka tapauksessa syyttäjä tekee vain työtään. Hän ei voi olla ideologinen toimija. Lisäksi häntä sitoo Suomen laki. Tästä tapauksesta on turha luoda asetelmaa, jossa syyttäjätaho tulisi tehneeksi tästä arvovaltakysymyksen kasvojen menettämisen pelossa. Sellainen vääristäisi koko oikeusjärjestelmän luonnetta. Jos syytteet eivät ensimmäisen käsittelyn mukaan tunnu lopulta kantavan, kyseisen oikeusprosessin voi jättää siihen.

Saattaa kuitenkin olla, että syyttäjälaitos arvioi vastakkainasettelua hyvin kärkevästä näkökulmasta. Silloin meneillään oleva kansainväliseksi paisunut kiista kulminoituu lopulta todellakin kysymykseen, onko Suomessa laitonta pitää julkisesti esillä kristillisen moraalikäsityksen mukaista näkemystä homoseksuaalisesta käyttäytymisestä.