Onko tutkittavana Räsänen vai luterilainen kirkko?

Versio 2

Päivi Räsänen on keskustelun ja mediahuomion keskipisteenä päivästä toiseen, toisinaan jopa tunnista toiseen aina vaihtuvissa tilanteissa. Mediassa ja julkisessa keskustelussa – somesta puhumattakaan – näkemyksiä ja mielipiteitä esitetään laidasta laitaan. Monet katsovat Päivin vain puolustavan tavallista kristillistä näkemystä. Jotkut puolestaan ajattelevat hänen edustavan pelkästään pienen seurakunnallisen ryhmän näkemyksiä. Tämä käsitesekaannus on korjattava. Päivi Räsänen on jo vuosikausien ajan edustanut luterilaisen kirkkomme ohjeellista näkemystä.

On siten täysin virheellistä luoda mielikuvaa, jonka mukaan Räsäsen näkemykset olisivat pelkkää yksityisajattelua. Hänen käsityksensä seksuaalisuudesta ja avioliitosta vastaavat tällä hetkellä luterilaisen kirkkomme normatiivista näkemystä. Asia on niin tunnettu ja siitä on kiistelty niin näkyvästi niin kirkolliskokouksessa kuin mediassa, että tästä ei voi olla epäselvyyttä. Piispojen ohjeistuksessa näkemys on kohta kohdalta sama kuin Räsäsen haastatteluissa. Tätä huomattavaa seikkaa ei voi keskustelussa ohittaa.

Tällä hetkellä kirkossamme on siten ohjeellista opettaa, että Jumala on luonut kaksi sukupuolta ja tarkoittanut seksuaalisuuden harjoittamisen tähän yhteyteen. Jumala on myös luonut avioliiton pysyväksi instituutioksi miehen ja naisen välille. Tämän tunnistaa myös arkijärki havaitessaan, että elämä jatkuu ja lapsia syntyy vain tällaisesta yhteydestä. Kristillinen avioliitto tukee ja edustaa siten rakkautta parhaimmillaan. Nämä myönteiset lähtökohdat ovat tämän jälkeen täysin asiallisena perusteena sille, että ihanteen vastaisen toiminnan katsotaan rikkovan Jumalan luomaa elämää ja siksi sitä kutsutaan Raamatussa synniksi. Olipa kyse sitten esiaviollisista suhteista, pettämisestä eli aviorikoksesta tai homoseksistä, luonnehdinta on sekä Raamatussa että tämän hetken luterilaisessa kirkossamme sama. Näin luterilainen kirkko opettaa.

Jotkut ihmettelevät, miksi kirkkomme johtajat eivät näin vaikeassa tilanteessa anna tukeansa Räsäselle. Kyseessä on näköharha. Kirkon keskeiset teologiset vaikuttajat ovat koko ajan antaneet hänelle julkisen tukensa. Piispojen kannanottoja on turha haikailla. Heidän roolinsa tässä mediapelissä on toinen. Olennaista on kirkkoherrojen ja ammattiteologien tuki. Sitä on annettu ja annetaan – muistutan vain kirkkoherrojen avoimesta Päiviä tukevasta kirjeestä ensimmäisten syytösten ilmaannuttua.

Huomattavin asia tässä koko kiistassa on näin ollen se, että Räsäsen näkemys on luterilaisen kirkon linjausten mukainen. Siksi hänen oma roolinsa on tässä suorastaan symbolinen. Valtakunnansyyttäjän tutkinnan kohteena on tarkalleen ottaen Raamatun ja kirkon vallitseva käsitys. Siksi tutkintapyyntöjen luomalla jännitteellä on suorastaan historiallinen merkitys Suomessa.

Käsitys avioliitosta

Kysymys tasa-arvoisesta avioliittolaista toi aiheen julkisen keskustelun kohteeksi jotain vuosia sitten. Silloin kävi ilmi, että kirkon johdon kanta avioliittoon on selvä. Asiakirjassa Parisuhdelain seuraukset kirkossa (2010) todetaan, että “Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton”. Tämän mukaisesti Piispainkokouksen selonteossa (2016) sanotaan kirkolliskokouksen perustevaliokuntaan vedoten, että kirkon uskon mukaan “avioliitto on Jumalan luomistyössä asettama yhden miehen ja yhden naisen liitto”.

Tuomiokapitulit ovat tämän mukaisesti myös ohjeistaneet työntekijöitään vihkimisen suhteen, esimerkkinä tästä Tampereen tuomiokapitulin ohje: “Pappi ei voi avioliittolain muutoksen jälkeen vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja”. Tähän kirkon kantaan on ollut helppo liittyä myös kirkon järjestökentässä.

Kristillinen käsitys avioliitosta perustuu Raamattuun. Näkemyksen ensimmäisenä perusteena on luomistyö. Ihmisen luominen “mieheksi ja naiseksi” on Raamatussa perheen varsinainen perustus (1. Moos. 1:27-28). Jeesuksen antama tulkinta tästä kohdasta on kirkon avioliittokäsityksen perustana: “Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:5-6). Tämän näkemyksen vahvistaa Uudessa testamentissa Paavali (1. Kor. 7:1-8). Avioliiton syvyyttä kuvaa puolestaan se, että aviopuolisoiden välistä rakkautta verrataan Kristuksen ja seurakunnan väliseen rakkauteen (Ef. 5:21-32).

Avioliitto kuuluu Raamatun mukaan Jumalan kuvana olemiseen. Avioliitossa puolisot osallistuvat Jumalan luomistyöhön synnyttämällä uutta elämää. Lapset ovat olennainen osa kristillistä avioliittokäsitystä (tätä ei muuta satunnaisen lapsettomuuden tuottama poikkeus). Tältä osin kristillinen käsitys sukupuolisuudesta ja suvun jatkamisesta saa mielenkiintoisella tavalla tukea biologiasta – mitä tukea harvat aiheet nykyisissä keskusteluissa enää saavat. Sukupuolisuutta ei voi erottaa avioliiton formaaleista perusteista.

Luomiseen liittyy myös teologinen ajatus avioliitosta instituutiona. Se on sekä ihmisiä että koko yhteiskuntaa sitova järjestys (jolle suodaan erilaisia oikeuksia). Liiton tarkoituksena on suojella sekä puolisoita että lapsia. Systemaattisen teologian näkökulmasta avioliitto on yhtä luovuttamaton instituutio kuin poliisi ja oikeusjärjestelmä (vrt. Room. 13). Avioero on edellä olevien raamatunkohtien valossa ongelmallinen asia: “minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako”. Vaikka kirkossa avioero on sallittu, itse periaatteellinen keskustelu siihen liittyvistä vaikeuksista muistuttaa avioliiton merkittävyydestä ja ainutlaatuisuudesta. Edelleen avioliiton ulkopuoliset suhteet tuomitaan Raamatussa haureuden synneiksi.

Myönteinen lähtökohta ja kysymys synnistä

Mitä siis ajatella synnistä? Monet pakanalliset yhteiselämän tai seksuaalisuuden toteuttamisen muodot kielletään Raamatun teksteissä yksiselitteisesti. Vanhassa testamentissa Jumalan pyhyydestä seuraa vaatimus ihmisten pyhästä elämästä. Tämä merkitsee pyrkimystä elämään toorassa paljastuvien luomistyön ihanteiden mukaisesti. Seksuaalisuuden alueen vääristymät kielletään Kolmannessa Mooseksen kirjassa yksiselitteisesti, näiden mukana miesten makaaminen miesten kanssa (3. Moos. 18:22; 20:13). Kun Jeesus puolestaan Uudessa testamentissa kuvaa sydämestä lähteviä syntejä, hän nimeää niiden joukossa “siveettömyydet” (porneia), jolla viitataan kaikkiin niihin sukupuolielämän tapoihin, joita juutalaisessa perinteessä pidettiin Kolmannen Mooseksen kirjan perusteella väärinä.

Paavali liittyy samaan teologiaan esimerkiksi Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen luvussa kuusi. “Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat (pornoi) eivätkä epäjumalan palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet” (1. Kor. 6:9). Itse asiassa alkukielessä on viimeisen ilmaisun kohdalla kaksi eri sanaa. Alun perin “pehmeää” tarkoittava sana (malakoi) tarkoittaa miestä, joka homoseksuaalisessa yhteydessä omaksuu naispuolisen roolin. Sitä seuraava sana “miehenmakaaja” (arsenokoitai) tarkoittaa homoseksuaalisessa aktissa aktiivista osapuolta, joka yhtyy hänelle antautuvaan naispuolisen roolin omaksuvaan mieheen. Paavali tuntee siten aikansa kulttuurissa melko yleisen homoseksuaalisen toiminnan ja tuomitsee sen synniksi (vrt. Gal. 5:19 porneia, Room. 13:13; 1. Tim. 1:10: Jumalan laki nomos säädettiin mm. siveettömien pornoi ja miesten kanssa makaavien miesten arsenokoitais takia).

Paavalin keskeisin peruste liittyy ajatukseen luomistyön rikkoutumisesta. Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa hän esittää pitkän midrash-kommentaarin Mooseksenkirjojen alun luomiskertomuksesta. Paavali viittaa ensin suoraan luomiseen (apo ktiseoos kosmou) ja kuvaa tämän jälkeen luomiskertomuksen terminologiaa. Ihmiset ovat lankeemuksensa johdosta vaihtaneet (eellaksan) “katoamattoman Jumalan kirkkauden” palvelemisen luomistekojen, kuten “lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden” (peteinoon kai tetrapodoon kai herpetoon) kuvien palvontaan (Room. 1:23).

Terminologia on niin erikoista, että sen valinta selittyy ainoastaan luomiskertomuksessa esiintyvien samojen sanojen perusteella. Luomisen huipentumana oli miehen ja naisen luominen. Siksi Paavali nostaa syntiinlankeemuksen kuvauksen huipentumaksi homoseksuaalisuuden. Vaikka aihe vaikuttaa nykylukijasta satunnaiselta, sille on vahva teologinen motiivi. “Naiset ovat vaihtaneet (meteellaksan) luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan” (Room. 1:26-27).

Kuten monet raamatunselittäjät ovat todenneet, Raamatu kieltää homoseksuaalisen toiminnan. Tämä on osattava erottaa siitä, miten kirkoissa suhtaudutaan homoseksuaalisesti suuntautuneisiin ihmisiin. Raamatun tekstit eivät suhtaudu kielteisesti ihmiseen, jolla on taipumusta homoseksuaalisuuteen. Siksi Raamatun kanta homoseksuaaliseen toimintaan tulee ottaa erityisesti huomioon, kun arvioidaan kirkon käsitystä avioliitosta. Tekstien mukaan homoseksuaalinen toiminta on luonnon (vrt. biologia) ja luomistyön vastaista. Antti Laato kirjoittaa: “Monet kirkkokunnat kunnioittavat Herran valtuuttaman apostolin Paavalin varoituksia tässä asiassa. Paavalin mukaan synti ei ole vain jotakin pahaa, vaan Jumalan tahdon vastaisuus on elämän omien lakien vastaisuutta. Paavali varoittaa tässä yhteydessä: ‘Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa’ (Room. 1:18)” (kirjassa Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa, 39).

Kirkossa tehdään siten selvä ero siinä, miten suhtaudutaan homoseksuaaliseen käyttäytymiseen ja homoseksuaaleihin ihmisiin. Vaikka jotkut keskustelun osapuolet eivät hyväksy tällaisen eron tekemistä, se on tässä aiheessa oleellinen. Juuri tätä eroa Päivi Räsänen on usein korostanut omissa puheissaan. Kirkossa hyväksytään homoseksuaaliset ihmiset tavallisina seurakuntalaisina aivan kuten kenet tahansa siitä huolimatta, että homoseksuaalinen toiminta tulkitaan synniksi. Pelkkä taipumus ei ole syntiä, vaan sen mukainen toiminta.

Kirkon näkemyksen selkeys ei ole välttämätöntä ainoastaan avioliittokäsityksen tähden. Se on välttämätöntä myös siksi, että kaikki homoseksuaalisuuteen taipumusta tuntevat ihmiset eivät halua elää parisuhteessa, vaan etsivät elämälleen toisenlaisia ratkaisuja. Juuri näille ihmisille kirkon pitäytymisellä Raamatun antamissa elämänohjeissa on suuri merkitys.

Luterilainen tunnustus ja uskonpuhdistajat

Käsitys avioliitosta oli uskonpuhdistuksen aikaan tietyistä historiallisista syistä monin tavoin esillä. Yhtäältä katekismuksissa opetetaan myönteisesti avioliiton tärkeydestä selitettäessä kuudetta käskyä. Toisaalta Tunnustuskirjoissa käydään rajanvetoa pappien naimattomuudesta ja selibaatin ongelmista. Ison katekismuksen myönteinen opetus avioliitosta on selkeä.

“Jo alussa Jumala on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi. Siksi Jumala on siunannut avioliittoa mitä runsaimmin, enemmän kuin mitään muuta säätyä.” (Iso katekismus, I, 207.)

Augsburgin tunnustuksen puolustus täydentää edellistä näkemystä käsitellessään pitkään kysymystä pappien avioliitosta (XXIII uskonkohta). Myös tämän kohdan mukaan avioliitto perustuu luomiseen ja sen tarkoituksena on hedelmällisyys. Jumala on luonut miehen ja naisen välille kiintymyksen: “Tämä kiintymys liittää sukupuolet keskenään yhteen jumalallisen järjestyksen mukaan.” Luomisjärjestyksenä avioliitto perustuu Puolustuksen mukaan luonnonoikeuteen. Tällä perusteella jotkut ovat olettaneet, että luonnonoikeus voisi yhteiskunnan lakien osalta olla muuttuva ja näin ollen ohjata myös kirkkoa hyväksymään homoavioliitot. Tähän johtopäätökseen Puolustus ei anna tilaa. Sen esittämän näkemyksen mukaan juuri luomistyön tähden “luonnonoikeus on muuttumaton” (lähinnä siksi, että sukupuolet eivät voi biologisesti muuttua). Jäljempänä tätä ajatusta vielä alleviivataan: “Edelleen luonnonoikeus on todella jumalallinen oikeus, koska se on Jumalan luontoon istuttama järjestys.” Tällaisena järjestyksenä miehen ja naisen välinen avioliitto on siten Tunnustuskirjojen mukaan Jumalan tarkoittama pysyvä ja muuttumaton “sääty”.

“Ja kun tämä oikeus ei voi miksikään muuttua ilman että Jumala erityisellä tavalla asiaan puuttuu, pysyy vältämättä voimassa oikeus avioliiton solmimiseen, koska puheena oleva luonnollinen vietti on sukupuolten luonnonmukaista keskinäistä suhdetta säätelevä Jumalan järjestys ja sen johdosta se on oikeus. Mistä syystä muutoin olisi luotu molemmat sukupuolet?” (Puolustus, XXIII uskonkohta)

Lisäksi Tunnustuskirjojen käsitys avioliitosta on hyvin korkea. Liitto ei perustu himoon vaan Jumalan hyvään luomistyöhön, ja siksi uskovien avioelämä on puhdasta. “Sanoohan Kristus avioliittoa jumalalliseksi yhdistymiseksi lausuessaan: ‘Ne jotka Jumala on yhdistänyt’. Samoin Paavali sanoo naimisiin menemisestä, ruuista ja muista niihin verrattavista asioista, että ne pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella” (XXIII uskonkohta).

Luther puolestaan kirjoittaa avioliitosta samaan tapaan kirjassaan Avioelämästä.

“Ensinnäkin on katsottava, ketkä voivat solmia keskenään avioliiton. Ja päästäksemme sopivasti alkuun otamme 1. Moos. 1:27:n sanat: ‘Jumala loi ihmisen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.’ Tämän sanan perusteella on varmaa, että Jumala jakoi ihmiset kahteen ryhmään. Pitää siis olla mies ja nainen. Ja tämä miellytti Jumalaa niin, että Hän itse nimittää sitä hyväksi luomisteoksi (1. Moos. 1:31). Sen vuoksi kuten Jumala on luonut itsekullekin oman ruumiin, niin sel–laisena meidän se on pidettävä, eikä ole omassa vallassamme minun ruveta naiseksi tai sinun miehenpuoleksi, vaan niin kuin hän sinut ja minut loi, niin olemme: minä mies, sinä nainen. Ja tällaista hyvää luomistekoa Hän tahtoo kunnioitettavan ja pidettävän kenenkään halveksimatta hänen jumalallisena tekonaan, niin ettei mies halveksi naista eikä ilku eikä päinvastoin nainen miestä, vaan kukin pitää toisen hahmoa ja ruumista Jumalan hyvänä tekona, joka suuresti miellyttää Jumalaa itseään.”

Luterilaisten tunnustuskirjojen ja Lutherin oman teologian näkemys avioliitosta on siten yksiselitteinen. Avioliitto on Jumalan luoma sääty, luomisen pysyvä järjestys, jonka lähtökohtana on kaksi eri sukupuolta. Kun Räsänen kannattaa näitä käsityksiä, hän noudattaa näkemystä, joka on kirkolle määrätty Kirkkojärjestyksessä. Se on todellakin kirkossa toimivia sitova käsitys.

Onko kirkolla kantaa avioliitosta?

Mutta onko kirkkomme määritellyt näkemyksensä avioliitosta omissa auktoritatiivisissa teksteissään? Tähän kysymykseen vastaavat kirkon Tunnustuskirjat. Yllä olevat esimerkit muistuttavat, että kirkkomme on Ison katekismuksen opetuksen mukaisesti sitoutunut näkemykseen, jonka mukaan avioliitto perustuu miehen ja vaimon luotuun erilaisuuteen, jonka päämääränä on “hedelmällisenä” oleminen eli lasten synnyttäminen. Saman näkemyksen vahvistaa Augsburgin tunnustuksen puolustus. Juuri nämä näkemykset ovat edelleen kirkolliskokouksen hyväksymän Kirkkokäsikirjan vihkikaavan perustana.

Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen ensimmäisissä pykälissä kirkkomme sitoutuu Raamatun ja Tunnustuskirjojen teologiaan. Molemmissa käsitys avioliittosta merkitsee miehen ja naisen välistä liittoa. Vastaavasti sen paremmin Raamatusta kuin Tunnustuskirjoista ei löydy ainoatakaan myönteistä kohtaa, jonka perusteella avioliiton voisi ajatella koskevan samaa sukupuolta olevia. Kaikissa aihetta käsittelevissä kohdissa samaan sukupuoleen kohdistuvaan seksuaalisuuden toteuttamiseen suhtaudutaan kielteisesti. Avioliiton positiivinen määritelmä koskee ainoastaan miehen ja naisen välistä liittoa.

Edes Eduskunnassa hyväksytyn “tasa-arvoisen avioliittolain” voimaantulon jälkeen tilanne ei ole muuttunut. Kirkon päättäjät ovat tästä yksimielisiä. Koska avioliittolain 16 §:ää ei ole lakimuutoksen yhteydessä muutettu, kirkolle ei ole syntynyt oikeudellista velvoitetta muuttaa vihkimiskäytäntöjään. Huomattavaa on, että maaliskuuhun 2017 voimassa oleva nykyinen avioliittolaki ei ole perustuslain vastainen tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen. Eduskunnan lakivaliokunta toteaa tästä: ”Euroopan ihmisoikeussopimuksesta tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ei seuraa jäsenmaille velvollisuutta säätää samaa sukupuolta olevien liittoa.”

Kirkon tunnustuksen mukainen avioliittokäsitys ei merkitse kenenkään asettamista eriarvoiseen asemaan sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Tilanne ei muutu uuden lain tullessa voimaan. Kirkon näkemystä noudattava pastori ei syyllisty syrjintään. Samaan johtopäätökseen päätyy kirkkohallituksen tilaama Oikeudellinen selvitys avioliittolain muutoksen vaikutuksista (2016). Lainoppineet pitävät selvänä, että kirkon oikeus määrätä vihkimisen ehdoista säilyy voimassa entiseen tapaan.

Kenen näkemyksiä Räsänen puolustaa?

Kun nämä seikat sovelletaan “muutettavat muuttaen” Päivi Räsäsen tapauksen arviointiin, lopputulos on yksiselitteinen. Räsänen edustaa näkemyksillään luterilaisen kirkkomme yleistä kantaa. Tämä kattaa niin käsitykset avioliitosta, seksuaalisuuden harjoittamisesta kuin synnistä. Hänen näkemyksensä ja sen esillä pitäminen ei siten merkitse “kenenkään asettamista eriarvoiseen asemaan sukupuolisen suuntautumisen perusteella”.

Luterilaisella kirkolla, sen työntekijöillä ja sen jäsenillä on laillinen oikeus edustaa Raamatusta nousevaa kantaa avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Siksi voidaan todeta, että kun valtakunnansyyttäjä on nyt useampaan kertaan asettanut Räsäsen esitutkinnan kohteeksi, tutkittavana on samalla koko tämänhetkinen luterilainen kirkko, toisin sanoen sen edustama normatiivinen näkemys. Tämä kiistanalainen keskustelu ei siten ole vähäinen. Siksi keskustelussa ja kuulusteluissa olisi välttämättä kiinnitettävä huomiota siihen, että mahdollinen tuomio koskee samalla kirkon virallista kantaa. Sillä, jos millä, on vaikutusta luterilaisen kirkon asemaan Suomessa.

Timo Eskola